Katjan Liina-serkku oli luonamme lähes koko kesäkuun. Arkipäivät Liina opiskeli kielikurssilla englantia ja kulutti melko monta iltaa kuvan ostoskeskuksessa, joka on yksi Aasian suurimmista ja vain 15 minuutin kävelymatkan päässä meiltä.
Moskeijassa vierailua varten Liina puettiin pitkään kaapuun ja päähän laitettiin huivi.
Otso, Liina ja Katja rantalomailivat pitkän viikonlopun Malesian itärannikolla, Tioman-saarella, joka on tunnin lentomatkan päässä Kuala Lumpurista. Saarta pidetään yhtenä maailman kauneimmista.

Liina kantoi ahkerasti mukanaan Katjan kameraa ja saimme kuvamuistoja ravintoloista, joissa olemme käyneet kymmeniä kertoja ilman kameraa. Tässä olemme meitä lähimmässä kiinalaisessa ravintolassa. Ruokajuomana on kiinalainen tee ja ruokana katkarapuja parsan kera, hapanimeläkanaa, vihreitä tuntemattomia vihanneksia ja vihanneskeittoa – niin ja tietysti riisiä jota ei pääse pakoon kuin joissain intialaisissa leipäpaikoissa.

Tämä taas on meitä lähin intialainen ravintola. Juomana puristettu hedelmämehu ja ruokana pohjoisintialaiset naan-vehnäleivät, tandorikana ja lukuisat kastikkeet.

Kymmenisen minuuttia kauempana on eteläintialainen ravintola, jossa lautasina toimivat banaaninlehden palaset. Etuvasemman thosai-leipä tehdään pääasissa riisistä.

Tässä olemme kiinalaisessa ruokapaikassa, jota ympäröivät yksityisyrittäjien kojut. Useimmat ovat yhden ainoan ruokalajin spesialisteja, joten maut ovat mahtavia ja annokset maksavat silti alle euron.

Toukokuussa vietimme pari viikkoa Etelä-Koreassa ja Japanissa. Markku osallistui Seoulissa konferenssiin, jona aikana Katja ja Otso tutustuivat kaupunkiin. Osallistuimme kaikki konferenssin päätösekskursiolle, jolla ajeltiin bussilla ympäri Etelä-Koreaa. Kuva on itärannikon 23000 ha:n metsäpaloalueelta.



















Temppelikäynnillä Korean vanhassa pääkaupungissa Kyongjussa. Kulttuurisesti Korea on selvästi lähempänä Pohjois-Kiinaa kuin Japania.
















Ekskursion bussikuski piti erityisen paljon lapsista, tai ainakin Otsosta. Suuren osan tauoista Otso istui kuskin paikalla, kuski seisoi vieressä ja sanoi okeee okeee sekä usutti Otsoa painelemaan kaikkia kymmeniä nappuloita mitä näköpiiristä löytyi.





















Toisinaan Otson ajoharjoitukset keskeytyivät ihailijoiden häirintään.





















Japanissa meillä oli lomaa kuusi vuorokautta. Lensimme Nagoyaan, mihin saimme halvimmat lentoliput Seoulista. Nagoyasta jatkoimme matkaa junalla Matsumotoon, Japanin Alppien viehättävään pikkukaupunkiin. Markku sattumoisin nappasi kuvan hetkellä, jolloin suurin osa matkustajista ei katsellut Otson puuhailua, vaikka kaljupää saikin osakseen Japanissa vielä enemmän katseita ja hymyjä kuin missään muualla Aasiassa.














Ensimmäisen lounaamme Japanissa söimme pienessä ravintolassa, jonka yläkerrasta puuttuivat tuolit. Vaikka hotellit ja junat olivat vähintään saman hintaisia kuin Suomessa, eli Kaakkois-Aasian hintatasoon tottuneelle todella kalliita, oli ravintoloiden lounastarjoukset kohtuuhintaista. Markun piiloutuessa kameran taakse ja Katjan keskittyessä ruoan vastaanottamiseen, Otso syöksyi tutkimaan (lue: tuhoamaan) mausteita.





















Matsumoton päänähtävyys oli kuvan linna.




















Teimme Kamikotsin vuorialueelle vain päiväretken, koska alueen hotellien hinnat ylittivät reilusti päiväbudjettimme. Markku oli tyyväinen löytämäänsä täydelliseen hellehattuun – vain noin parinkymmenen vuoden etsimisen jälkeen.














Useimmat yöt nukuimme tavallisissa ahtaissa hotelleissa, mutta Takayamassa yövyimme kuvan ”ryokanissa”, perinteisessä japanilaisessa majatalossa, josta puuttuivat sängyt ja tuolit, ja jonka ikkunoissa oli paperiruudukko. Otso oli tyytyväinen kun kaikki tapahtui hänen korkeudellaan. Tavaraa meillä oli ihan liikaa, sillä olimme suunnitelleet liikkuvamme vaivattomasti vuokra-autolla. Vuokraus ei kuitenkaan onnistunut, koska kansainväliset ajokorttimemme olivat menneet vanhoiksi.

















Esikoululaiset ruokkivat karppeja puutarhassa.



















Viimeiset pari päivää vietimme Japanin monivuosisataisessa pääkaupungissa Kiotossa. Kaupungin historillaisten nähtävyyksien määrästä kertoo Unescon maailmanperintökohteiden lukumäärä. Jo pelkästään niitä on 17.





















Ensimmäisenä iltana Kiotossa näimme lukuisia kimonoihin pukeutuneita naisia, joista suurin osa oli oletettavasti menossa työpaikoilleen ravintoloihin. Kuvassakin heitä näkyy kaksi. Pari tuntia kuvan ottamisen jälkeen vastaamme käveli aito valkonaamainen geisha tai maiko, joihin törmääminen on hyvin harvinaista, sillä heitä on koko Japanissa alle tuhat.