Malesiaan tullessamme Markun työnantajan nimi oli IPGRI. Uusi nimi on Bioversity International. Aluetoimiston ihmiset ovat kuitenkin säilyneet lähes ennallaan. Kuvan 21 työntekijän joukkoon kuuluu kiinalainen, eteläkorealainen, yhdysvaltalainen (etninen filippiiniläinen), hollantilainen, suomalainen, filippiiniläinen ja 16 malesialaista (9 etnistä kiinalaista, 3 etnistä malaijia, 2etnistä intialaista ja 1 etninen sabahlainen).

Markku syö lähes jokaisen arkilounaansa kuvan ruokalassa. Ruoka-annos maksaa tyypillisesti 0,6 euroa.

Puolitoistavuotiaan Otson päivät täyttyvät monenmoisesta puuhastelusta. Tässä Otso (ja Katja) ovat leikkimässä Alex-kaverin luona.

Joka toinen aamu filippiiniläinen apulaisemme Rosie vie Otson ulos leikkimään. Ohjelmaan kuuluu aina ensimmäiseksi mopolla ajaminen.

Keskiviikkoisin Otso ja Katja käyvät musiikkikerhossa. Ennen kerhon alkamista on aikaa mm. puuhata kavereiden kanssa...

...ja auttaa toimistotöissä.

Lelukaupassa käymme harvoin, mutta sinne päästyään Otsolla riittää tutkimista.

Päivällistä syömme usein intialaisessa ravintolassa. Otso ennättää syömisen lomassa flirttailemaan ravintolan (mies)tarjoilijoiden kanssa.

Kotonakin on useimmiten ihan kivaa, etenkin jos saa esim. maistella pullaa, kuten tässä puolitoistavuotis- ja nimipäivän kunniaksi.

Uuden soittimen käyttö onnistuu luontevasti myös väärinpäin.

Välillä jumpataan.

Palikat menevät purkkiin vaihtelevalla menestyksellä.

Selvästi suurimman osan kotonaoloajasta Otso käyttää kuitenkin siivoamiseen.

Eikä perusteellinen siivoaja tietenkään jätä pölyjä pyyhkimättä.

Monissa Kuala Lumpurin kaupunginosissa on kerran viikossa iltatori, jossa myydään mm. vihanneksia, hedelmiä, mausteita ja vaatteita. Kotimme lähellä olevassa intialaisessa kaupunginosassa Brickfieldsissä iltatori on torstaisin. Kävelemme sinne yleensä kuvan mahtavan ”sadepuun” (Samanea saman) alitse. Askelparimittauksella Markku laski sen latvuksen halkaisijan olevan jopa viisikymmentä metriä.

Iltatori on tässä ennen päivällistämme vasta alkamassa. Malesian intialaisen rouvan asussa ei ilmeisesti ole lompakolle taskua, koska se on pitänyt tunkea hameen vyötärön alle.

Intialaisessa ravintossa tarjolla on mm. ”romali rotia”, joka paistuu kuvassa kuperan kaasulämmitteisen levyn päällä.

Päivällisen jälkeen iltatorilla onkin jo täysi vilinä päällä.

Kotiin palattuamme on jälkiruoan aika. Otso sanoo ”tää” ja osoittaa pienten longanien suuntaan. Muita vaihtoehtoja olisivat olleet keltaiset banaanit tai mangot, punaiset rambutanit tai tumman violetit mangosteenit.

Yksi Otson herkkuruuista on pasta ja tomaattikastike, jonka voi kätevästi syödä itsekin.
Vaikka Kuala Lumpurissa on leikkipuistoja myös ulkona, on päivän kuumina tunteina mukavampi leikkiä sisällä, ja useimmissa ostareissa onkin ”sisäleikkipuistoja”. Katja ja Otso käyvät ainakin kerran viikossa eräässä lähiostarissa leikkimässä.

Tapaamme noin kerran viikossa Markun työpäivän jälkeen läheisen ostoskeskuksen leikkiautojen luona. Otso ei ehdi pitkästyä, vaikka odotus joskus venähtäisikin.

Mitä enemmän tavaraa lattialla sen hauskempi ja virikkeellisempi elämä on.

Vihannesten opettelu englanninkielisestä kirjasta on haastavaa sekä Otsolle että lukijalle, joka joutuu kääntämään omituisimmatkin nimet suomeksi. Pikkuveli auttaa kirjan ylhäällä pitämisessä.

Nyt kun lähtömme Malesiasta kolkuttelee jo ovella, on psykologisesti edullista ryhtyä voivottelemaan Malesiassa asumisen ongelmia. Ensimmäisenä ongelmana Markulle tulee mieleen ilmasto, vaikka Suomen ilmasto on monin tavoin vieläkin hankalampi. Tylsäksi ilmaston tekee sen tasaisuus ja kuumaksi paitsi korkea lämpötila, myös suuri ilmankosteus. Tarkka lämpömittarimme on lähes kahden vuoden aikana mitannut ulkolämpötiloja 22,2 ja 33,4 asteen väliltä. Vain poikkeuksellisina päivinä 25 astetta on alittunut tai 31 ylittynyt. Sisälämpötila on samaan aikana vaihdellut 24,9 ja 31,9 asteen välillä. Kylmyyden tunne on melkein mahdoton, paitsi märkänä, nukkuessa tai ilmastoidussa tilassa. Korkea ilmankosteus tekee kehomme tehokkaimman jäähdytysmekanismin eli hikoilun tehottomaksi. Hiki ei ehdi haihtua iholta, vaan tippuu pisaroina rasituksessa, ja haihtumisen viilentävä vaikutus jää saavuttamatta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun tulee kuuma, tulee todella kuuma kun jäähdytysjärjestelmä ei toimi. Otsolle kuumus ja kosteus ovat olleet välillä erityisen hankalia. On ollut helppo huomata, että vauvan ja aikuisen loikoillessa vierekkäin on vauvan iho usein hiestä märkä ja aikuisen aivan kuiva.

Kuala Lumpurin liikennejärjestelyt ovat vaikuttaneet arkielämäämme vielä ilmastoakin enemmän. Suhteellisen tiivis kaupunkirakenne ja naapurimaan Singaporen loistava esimerkki toimivasta joukkoliikenteestä olisivat mahdollistaneet täälläkin joukko- ja lihasliikenteeseen perustuvan järjestelmän. Malesialaiset ovat kuitenkin valinneet Amerikan mallin ja monissa perheissä alkaa olla kaksi autoa. Autoilevia kualalumpurilaisia ei tunnu haittaavan julkisen liikenteen vähäisyys, tosin ruuhkat harmittavat heitäkin. Monien työmatka lähiöstä keskustaan voi kestää hyvinkin pari tuntia. Mopot, taksit, bussit ja junat ovat jäänneet marginaaliin ja kävely on käytännössä loppunut. Kävely ja varsinkin teiden ylitykset ovatkin usein melko haasteellisia, kuten kuvan herralla. Eurooppalaiset turistit valittavat kävelyn hankaluutta ja leveät tiet ja parkkihallit dominoivat kaupunkikuvaa. Kualalumpurilaisilta jää ymmärtämättä autoilun kansanterveydelliset vaikutukset - kansa läskistyy ja pienhiukkaset rasittavat keuhkoja. Hahmotan kaupungit joissa olen kävellyt paljon kaksiulotteisina tasoina, joissa kiinnostavaa on melkein kaikkialla. Autoilijan Kuala Lumpur taas on paikkojen verkosto, jossa paikkojen välissä tuijotetaan asfalttia ja liikennettä.

Täysin toisen tason ongelma kuin Kuala Lumpurin liikennejärjestelyt on Malesian rotusorto. Kansalaiset on luokiteltu kahteen ryhmään sen perusteella kuinka kauan heidän esi-isänsä ovat täällä asuneet. Etniset malaijit ovat olleet täällä vuosisatoja, kun taas kiinalaiset ja intialaiset tulivat tänne vasta noin sata vuotta sitten. Henkilöllisyystodistus paljastaa Malesian kansalaisten etnisen ryhmän ja poliittisessa vallassa olevat malaijit ovat järjestäneet itselleen monenlaisia etuja. Heidän kielensä on valtion ainoa virallinen kieli, heidän on helpompi päästä opiskelemaan, he saavat halvemmalla asunnon ja pankkitilin korkokin on heille korkeampi. Kansa on pahasti jakautunut jo uskonnollisten ja muiden kulttuuristen syiden takia, ja valtion puolueellisuus luonnollisestikin vain pahentaa asiaa. Ystävät ja varsinkin sukulaiset toisen rodun piirissä ovat harvinaisia ja usein ainoat kosketukset muihin rotuihin tulevat kollegoiden ja ruuan kautta. Kuvassa huivipäiset malaijinaiset ostavat kiinalaista halal-ruokaa. En ymmärrä miksi valtiovalta ei pyri voimakkaammin luomaan maahan yhtenäisempää malesialaista identiteettiä. Esimerkiksi heinäkuun jalkapallon Aasian mestaruuskilpailujen Irakin juokkue koostui kurdeista, arabi-sunneista ja arabi-siioista ja joukkueen menestys yhdisti irakilaisia taatusti enemmän kuin mitkään sovittelevien poliitikkojen puheet. Malesian poliittista valtaa pitävät taas halusivat ilmeisesti näyttää, että Malesia on malaijien maa ja valitsivat joukkueeseen parhaiden pelaajien sijaan pääasiassa malaijeja. Lopputulos oli nolo, kun Malesia hävisi jopa Kiinalle 5 - 0. Rotujen väliset jännitteet ovat niin voimakkaita että ihmettelisin jos ihmisurheja vaativia mellakoita ei lähivuosikymmeninä tulisi. Rotuerottelun kritisointi on lailla kielletty ja malesialaiset eivät asiasta uskallakaan puhua kuin kuukausien tuttavuuden jälkeen.

Malesian kiinalaiset ja intialaiset ovat kuitenkin neljästä merkittävästä Kuala Lumpurin väestöryhmästä toiseksi onnekkaimpia. Kun heinäkuun viimeisenä sunnuntaina palasimme kotiin iltapäivällä, makasi kuvan nainen rappukäytävässämme. Otimme valokuvan siltä varalta että poliisi olisi näkemästämme kiinnostunut. Nainen hengitti, syke tuntui normaalilta eikä hänellä ollut kuumetta, mutta herättely-yrityksemme olivat tuloksettomia. Vasta kaadettuamme naisen päälle vettä nousi hän sekavana istumaan. Kutsuimme talon vartijan paikalle, ja hän jo tiesikin 12:toista kerroksen herrasväen ”omistaman” (vartijan käyttämä sanamuoto) indonesialaisen apulaisen hävinneen, sillä työnantajat olivat soittaneet vartijoille ilmeisesti sinä pelossa, että apulainen olisi karannut. Lopulta vironnut apulainen kapusi portaita pitkin neljä kerrosta ylöspäin työnanjansa luokse, jossa hän todennäköisesti myös asuu. Jouduin avaamaan rappukäytävän kevyen oven apulaiselle, koska hänellä ei riittänyt siihen voimia. Seuraavalla viikolla paikallisten kanssa puhuttuani todennäköisimmältä selitykseltä tapahtuneeseen vaikuttaa, että apulainen oli äärimmäisen uupunut olemattomien yöunien ja ehkä huonon ravinnon takia, ja hän oli ilmeisesti vain karannut rappukäytävään nukkumaan. Työnantajat kohtelevat laillisiakin apulaisia usein tavalla, joka sopii varmasti moniin yleisiin orjuuden määritelmiin. Apulaisten passit otetaan yleensä pois karkaamisen estämiseksi ja palkan saa - jos saa - vasta parin vuoden työsuhteen päätyttyä. Vasta viimeisen vuoden aikana työnantajat ovat olleet velvollisia avaamaan apulaisilleen pankkitilin, johon palkka maksetaan. Ainoa turva monille väärinkäytösten kohteeksi joutuneille laillisille apulaisille on paeta kotimaansa, eli usein Indonesian tai Filippiinien lähetystöön. Vastaavaa orjatyylistä siirtotyöläisyyttä esiintyy myös monissa muissa Kaakkois-Aasian ja Lähi-idän maissa. Laittomilla siirtytyöläisillä ei omaan lähetystöönkään pakeneminen ole vaihtoehto. He ovat Kuala Lumpurin neljästä ihmisryhmästä kaikkien surkeimmassa asemassa. Keskituloisillakin kualalumpurilaisilla on mahdollisuus ”orjan” ostamiseen. Esimerkiksi Malesian metsäntutkimuslaitoksen tutkija tienaa ainakin tuhat euroa kuukaudessa ja orjan kuukausipalkka on vain sataviisikymmentä. Sekä laillisia että laittomia apulaisia onkin Kuala Lumpurin alueella satoja tuhansia. Suomi on äärimmäisen tasa-arvoinen Malesiaan verrattuna.

Heinäkuun viikonloppuina tutustuimme kotiseutuumme. Vaikka monet ulkomaalaiset haukkuvat Kuala Lumpurin eläintarhaa ankeaksi, on se esimerkiksi Korkeasaarta paljon modernimpi ja eläimillä on enemmän tilaa.

Ajoimme yhdessä amerikkalaisen Markun työpaikkaharjoittelijan kanssa sadan kilometrin päähän norsujen ”ennallistamiskeskukseen”. Keskus paljastui kuitenkin lähinnä valtion ylläpitämäksi turistipyydykseksi. Otso luovutti lopulta banaanin norsulle, vaikka ajatteli ensin syövansä herkkuhedelmän itse.

Cameronin ylänköalue on parin sadan kilometrin päässä Kuala Lumpurista. Se on kuuluisa teeviljelmistään, joilla olemme tässäkin kävelemässä.

Toisena ylänköpäivänämme samoilimme muutaman tunnin vuoristosademetsässä. Alastulo kukkulalta jolle kiipesimme oli hankala. Juuri kun pääsimme huipulle jolla oli tarkoitus pitää tauko, alkoi sataa rankasti ja meidän oli pakko laskeutua alas saman tien. Kylmyys oli ongelma sillä olimme noin puolentoista kilometrin korkeudessa, eli lämpötilat olivat samaa luokkaa kuin Suomen kesässä.